Taivaalle nuoren miehen mieli

Ylle skannattu ilmoitus ilmestyi kaikkiin maamme suurimpiin valtakunnallisiin sanomalehtiin samoin kuin useisiin maakunnallisiinkin aviiseihin. Kuten lähes joka vuosi, jolloin tuollainen ilmoitus näissä lehdissä julkaistiin, eli sotiemme jälkeen näihin päiviin saakka, niin nytkin ilmoituksiin vastasi noin 800 asevelvollisuusikäistä koulupoikaa tai muuten sopivaa nuorta miestä. Hakemusten perusteella noin 200 heistä kutsuttiin Helsinkiin, Tilkan sotilassairaalaan psyko-fysiologiseen karsintaan – kansanomaisesti sanottuna ”psykoon”. Tähän puolustushaaraanhan pääsi vain vapaaehtoisena.

Kun alle skannattu kirjeviesti kolahti postiluukuista, niin noilla n. 200'lla nuorukaisella pulssi kiihtyi ja riemunkiljahdus taisi purkautua ilmoille. Ensimmäinen este oli voitettu ja oltiin askelta lähempänä unelmien toteutumista!

Kun tuo kaksi päivää kestänyt grillaus oli ohi, niin 40 onnellista, reipasta nuorukaista sai ilmoituksen, että hänet oli hyväksytty 6.6.1956 alkavalle ilmavoimien lentoupseerikurssille 26. Alla oleva kutsu oli noille 40’lle todellinen riemuviesti ja vielä tänäkin päivänä kun lähes jokainen tuon kurssin käynyt mies jo on 70 vuotta täyttänyt - tai sen virstanpylvään saavuttaa viimeistään vuoden kuluttua - niin tämä huikea tunne ja sen muisto lausutaan julki spontaanisti jokaisessa, nykyään vuosittaisessa, kurssitapaamisessa.


Joukkomme oli niin samanhenkinen, tasapainoinen niin henkisesti kuin fyysisestikin, että näin kenties tapahtuu hyvin harvoin joukossa, jonka juuret olivat joka puolelta Suomea ja jonka taustat olivat melkoisen erilaiset. Yhteisinä nimittäjinä kuitenkin lienevät olleet tekijät, että kaikki olivat tuoreita ylioppilaita ja syntymävuodet painottuivat vuosiin1936 ja 1937. Me kaikki olimme eläneet sodan vuodet, muistissamme olivat yhteiset kokemukset ja noiden vuosien muistot, olimme omaksuneet yhtäläisen maailmankatsomuksen, jossa vankka suomalaisuus, isänmaallisuus oli lähes käsin kosketeltavissa. Se nitoi kurssimme pojat yhteen aivan poikkeuksellisen vahvasti. Ja on pitänyt meidät yhdessä siitä lähtien.
Suurin osa meistä saapui, matkalitterat saatuaan, junalla Kauhavan asemalle varhain aamulla 6. kesäkuuta vuonna 1956. Armeijan koppilavainen kuorma-auto odotti joitakin, mutta osa tietysti joutui marssimaan jonkinlaisessa tahdissa muutaman kilometrin kurssimme tulevalle kasarmille, Ilmasotakoululle, kirkonkylästä pohjoiseen.

Tänä päivänä (keväällä 2006 eli 50 vuotta ensivisiitistämme) Kauhavan kaupunkiin tulija tuskin pystyisi kuvittelemaan miten pieni ja vaatimaton kirkonkylä sama paikka oli kesäkuussa vuonna 1956. Tässä yllä se meille kovin tutuksi tullut kylä on kuvattuna ilmasta joen eteläpuolelta. Kiemurainen, pölyinen hiekkatie vie kohti kirkkoa, joka näkyy kuvan oikeassa laidassa. Meille kirkkoakin tutummaksi kuitenkin tuli Nuorisoseuran talo, joka on ympyröity keskemmälle kuvaamme. Näistä maisemista oli matkaa lentokentälle ja oppilas-asuntolaamme noin 3-4 kilometriä. Se ajettiin reteesti taksilla tanssi-iltoina, ettei lievä, kalliisti hankittu ”humala” olisi ehtinyt liikaa laimentua ennen kuin tangon ensi tahdit kajahtivat ja Ramona, Golgatan Olga tai Inkeri katsoivat kutsuvasti tarjolla olevia uljaita lentäjäpoikia.

Mutta eipäs riennetä tapahtumien edelle.

Mihin olimme tulleet ?

Saavuimme Kauhavan asemalta varuskunnan komeimpaan rakennukseen, oppilasasuntolaamme, joka oli rakennettu 30-luvun alussa ja edusti siis jonkinlaista funkkista – arkkitehtonisesti, mutta siihen me emme liialti kiinnittäneet huomiota. Rakennus kuin rakennus! Kuva asuntolastamme tässä yllä lienee otettu joskus loppuvuonna 1956 ensi lumien laskeuduttua lakeuksille. Kyseessä lienee joku juhlapäivä kun Suomen sotalippu liehuu – ettei vain olisi ollut Itsenäisyyspäivä?

Yllä kuva, joka on otettu 2-hallin kyljessä olevasta lennonjohtotornista. Edessä lentokonehalli 2:n kattoa, 1-halli näkyy oikealla edessä. Taustalla näkyy oppilasasuntolamme, jossa meidän kurssimme lisäksi asuivat vanhemman upseerikurssin ( LntUK 25 ) pojat yläkerrassa yhdessä  lentokadettikurssin kanssa. Asuntolamme toisessa päässä asuivat lentoteknisen kurssin aliupseerioppilaat. Rakennuksen alakerrassa oli iso luentosali, joka toimi pari kertaa viikossa iltaisin myös elokuvateatterina.

Ensimmäisenä päivänä meille tietysti jaettiin lähes kaikki varusteet ja tuo juhlallinen toimitus tapahtui ulkona, asuntolan edessä olevalla nurmella. Ensin saatuja varusteita käytiin sitten vaihtamassa vaihtelevalla menestyksellä eli että esimerkiksi saappaista olisi saanut yhteensopivia pareja tai että housut eivät olisi liikaa puristaneet kainaloista. Näin jälkeen päin täytyy sanoa, että Väinö Linnan ”Tuntemattoman sotilaan” rättimikko ja varusvarastolla tapahtuneet keskustelut tulivat aidosti mieleen. Syntyi lämmin "isänmaallinen" säästäväisyystunnelma, olimmehan aika lähellä Laihiaa! Siis ei mitään uutta Suomen taivaan alla. Onneksi me olimme sota-ajan sukupolvena jo oppineet säästämään.

Asuimme 5-miehisissä tuvissa saman käytävän varrella ja ensi hetkestä lähtien meille kehittyi erinomainen toverihenki. Mitä nyt nuoret hirvaat aina silloin tällöin nahistelivat, kolistelivat sarviaan ja harjoittivat leikkimielisesti kaikenlaista jäynää, kiusoittelua ja ns. ”munanvetoa” – joka ei ollut aivan niin seksuaalista ja outoa kuin mitä saattaisi kuvitella ensi kuulemalta.

 

 

 

Iltapuuhia asuntolamme kotoisassa (?) pesuhuoneessa, jonka yhteydessä luonnollisesti olivat myös suihkut ja wc-pyttyrivit. Siihen aikaan vielä ilman ovia! Myös näissä tiloissa tiivistyi toverihenki kaikkein konkreettisimmin ja täytyy sanoa, että ajoittain kaasunaamarit olisivat olleet paikallaan, mutta niitä meille ei katsottu aiheelliseksi jakaa! Olivathan edellisetkin kurssit selvinneet ilman?
Kuvassa etualalla Lare Karjalainen pyyhe kaulallaan, pystyssä harjaamassa hampaitaan Kari Heikkala takanaan ilmeisesti Olli Virta. Heikkalan vieressä oleva aluspaitainen selkä kuulunee alokas Jorma "Jorkki" Saraaakselle, Kuopijosta.

Oikealla alokkaan kaappi ennen tupatarkastusta. Meidän asevelvollisuusaikanamme kaapit olivat matalia, vaaleanvihreitä, kolhiintuneita puukaappeja, joihin oli tarkoin viikattava uskomaton määrä riepuja siisteihin pinoihin. Huomatkaa saapasrenki kyljellään kaapin ja sängynjalan välissä! Kaikille kaluille oli oma paikkansa: pakille, suikalle, kenttäpullolle ja plankkiharjalle jne…Oma privaattilokero oli suljettu pahvilevyllä kaapin vasemmassa yläkulmassa! Sitä eivät kadetit eivätkä muut ”esimiehet” saaneet tarkastaa! Joku intimiteettisuoja (sitä sanaahan ei kai siihen aikaan oltu vielä edes keksitty?) se sentään piti olla kaikkein alhaisimmillakin alokasolennoilla.

Alokaskoulutus alkoi


Kaikki Lentoupseerikurssi 26:n uljaat 40 alokasta järjestäytyneenä kurssipotrettiin oppilasasuntolamme eteen. Vasemmalla seisoo ryhdikkäänä kurssimme ”äitee” eli vääpeli Jussi Hyytinen (Hyytis-Jussi), joka piti meidän puoliamme isoimpiakin pomoja vastaan ja valvoi meitä kuin naarasleijona poikasiaan. Rivistön oikeassa reunassa seisoo maavoimista ilmavoimiin jalkaväkikouluttajaksi siirtynyt kersantti, Yrjö ”Ylli” Kotala.

Yleistaistelijakoulutuksemme oli nipistetty yhteen kuukauteen, jolloin olimme alokkaita. Meistä tehtiin monitaitoisia maanpuolustajia salamavauhtia ja touhuun kuului niin sulkeis- ja marssiharjoituksia kuin metsäkeikkojakin. Kersantti Kotala veti meitä myös aluksi ns. Mäenpään lenkillä joka torstai (lenkki oli n. 15 km pitkä) ja se juostiin joskus täysissä varusteissa, mutta kuitenkin useimmiten verryttelyasuissa. Joskus hän uhkaili, että jokainen joka juoksee lenkin häntä hitaammin maaliin, saa rangaistukseksi vetää lenkin heti perään uudelleen. Haminan RUK:n Kirkkojärven marssi oli lasten leikkiä Mäenpään rääkkiin verrattuna. Eipä ihme, että kevään yo-kokeissa riutuneiden ylioppilaspoikien kunto nousi kohisten.
 

Alokkaita metsässä; vaikuttaa siltä kuin Jouko Mikkola yrittäisi saada kamiinaa syttymään ja ympärillä ihmettelevät vasemmalta Lenni Laakso, Timo Hartta, Erkki ”Eki” Mannila, hormin takana Lauri-Kalevi ”Lare” Karjalainen ja takana Erkki ”Erkas” Erkinheimo. Maassa kamiinan oikealla puolella toimitusta seuraavat Raimo ”Rami” Murto, Risto Aronen ja Urpo ”Upe” Koskela.
Tunnelmallinen action-kuva: kurssimme valmis kokelas, jalkaväen RUK:n käynyt Reijo Jakonen (josta sittemmin tuli jostakin kummallisesta syystä "Jolunen"?) jakaa jalkaväkioppia ”täysin tumpeloille alokkaille” jossakin Kauhavan metsien siimeksessä kesäkuussa 1956. Hurjat sissit (?) tupakkatauolla aivan aitoon sota-ajan tyyliin?

Kuva Matti Lampelan kurssialbumista, jonka kuvatekstinä oli: 

"Kurssin pomot" - kokelas Jakonen (kuusen takana vasemmalla), vääpeli Hyytinen (nojaa samaan runkoon) ja alokas Seeve" (rötköllään etualalla kypärä päässään) - suluissa toimittajan lisäykset! 

Taaempana kuusenrunkoon nojailemassa Carl-Johan ”Callu” Wahlroos vierellään Pepe Nykänen ja Lare Karjalainen kädet osittain kasvojensa edessä.

Aivan loppuun ajettuja taistelijoita mustikkavarvikossa päivän harjoitusten päätyttyä ilmeisesti odottamassa noutoa ”sieltä jostakin”. Taisi olla jossakin kentän koillispuolen metsiköissä?

Ylinnä Kari Heikkala, etualalla Jorma ”Jommu” Lumme ja Jussi Kärnä.

 

Me alokkaat saimme tämän jalkaväkikoulutuksemme aikana vain ihailla ja ihmetellä monenlaisia toisen maailmansodan aikaisia silloin jo lentokyvyttömiä konevanhuksia, jotka lojuivat osin pressujen alla ykköshallin länsipäädyn ja lentokoulutusosaston välisessä maastossa lentokentän reunassa.

Kentällä oli vielä siihen aikaan koneita vaikka minkälaista lentokonemuseota varten! Oli Myrskyjä, Curtiss P-36, Morane Saulnier, useampi Blenheim, lukuisia Messerschmittejä  jne. Yllä oikealla Myrsky vielä aika hyvässä kunnossa! Missähän lienevät nykyään?Turhan moni myytiin romuna muille markkinoille.

Meidän teki tietysti hillittömästi mielemme jo ilmaan itsekin - siksihän me olimme Kauhavalle tulleetkin!

 

Tottakai meidät alokkaat komennettiin joskus kurssin käytävälle, sillä ”rättikarnevaalit” kuuluivat ainakin meidän aikanamme sotilaskasvatuksen perusrutiineihin!

Etualalla alokkaat Risto Aronen, Erkas Erkinheimo, Roy ”Roukku” Grönqvist, Timo Hartta, Kari Heikkala, Pentti Helin, ja Matti Huttunen. Ovat ainakin kypärät melko hyvässä ruodussa! Käytävän päässä joku pitää seinää pystyssä?

 

 

 

 

 

Vääpeli Jussi Hyytinen oli toiminut lentoupseerikurssien "äiteenä" eli kurssien vääpelinä ilmoituksensa mukaan jo ennen sotia. Niinpä hänellä oli persoonallisena tapanaan sotkea kurssin poikien nimiä joihinkin kymmeniä vuosia sitten kurssilla olleiden nimiin. Mm. meidän kurssillamme olleet Huttunen ja Ruohtula muuttuivat kevyesti Huttulaksi ja Ruhalaksi, koska "kurssilla 6. ennen sotia oli myös saman nimisiä poikia, kyllä minä muistan"! Jussi-"äitee" siis vahti ja suojeli meitä kaikkia isompia "pomoja" vastaan kuin valpas emoleijona pentujaan. Koska Jussi lisäksi asui aivan oppilasrakennuksen pihapiirissä (sillä pikku kukkulalla, jolla nykyään Fouga-pari "lentää") niin hän oli "vahdissa" miltei 24 tuntia vuorokaudessa. Oli tällaisesta silmälläpidosta kyllä joskus omat hankaluutensakin! Koska Jussi tunsi kaikki mahdolliset konstit ja konnuudet mitä aloitekykyiset nuoret miehet ovat vuosikymmenien aikana keksineet, niin häntä ei helpolla jujutettu. Kaikesta huolimatta hän suhtautui lähes kaikkeen suurella empatialla ja uskomattomalla mielenmaltilla.

Niinpä Hyytis-Jussi oli varmasti se henkilö, josta meille jäi ilmeisesti kaikkein lämpimimmät muistot Kauhavan ajaltamme. Hänen lemmikkinsä -"sotakoira Roi" - seurasi isäntäänsä samettisin askelin kaikkialle. Hän lähes asui kurssin käytävällä ja osallistui myös koulutukseemme asiantuntevasti, mutta rauhallisesti! Kuvassamme Jussi ja Roi Hyytisten kesämökin laiturilla, Lappajärvellä - kuva otettu muutama vuosi kurssilla olomme jälkeen Jussin jo siirryttyä eläkkeelle - vuonna 1961. Jussi oli kunniavieraanamme kun vietimme kurssin kokousta Nr. 2 lokakuun 27. päivänä vuonna 1962.